lauantai 18. toukokuuta 2013

Epävarmoja maratonajatuksia

Tänään oli vuorossa viimeinen pitkä juoksu ennen maratonia. Sääennuste lupasi, ja lämpömittari näytti hellelukemia. Tällä kertaa valmistautuminen sujui paremmin kuin puolikkaalle, ja söin hyvän aamupalan, tankkailin nestettä jo etukäteen ja söin vielä hyvän välipalan ennen juoksua. Helteen takia suunnittelin lenkkiretin kahdeksikoksi, jonka yhdyspiste oli postilaatikolla. Otin kaksi vesipulloa mukaan, toinen juomavyöhön kiinni ja toinen postilaatikkoon odottamaan.

Huolehdin heti alusta pitäen, että join hyvin, vähintään parin kilometrin välin nappailin nestettä, ja useamminkin välillä, kun piti juosta hiekkateitä ja ohikulkevat autot ja traktorit saivat juoksijaparan suun tuntumaan Saharalta. Alku meni hyvin, oikeastaan koko lenkki meni hyvin kunnes jäljellä oli enää muutama kilometri kotiin. Ensimmäinen lenkurani oli 12 kilometriä pitkä, ja hyvältä tuntui. Vaihtelin tien puolta aina sen mukaan missä varjoa oli tarjolla, ja yhden lisälenkin tein metsäpoluilla kävellen. Siellä sai kivasti sykkeen laskemaan ja varjosta nautti koko kroppa.

Juomapullon vaihdon jälkeen lähdin toiselle lenkille, jonka olin suunnitellut juoksevani vähän fiiliksen mukaan. Alkuperäinen tavoite oli ollut juosta 20 kilometriä, mutta kuumuuden takia päätin juosta vähän vähemmän, olihan tämä ensimmäinen pitkä helteessä juostu lenkki. Kun olin juossut 3 kilometriä, alkoi tuntua aika surkealta, ja päätin kääntyä kotiinpäin. Vaan ei tullut juoksemisesta enää mitään. Syke nousi kamalan korkealle ja tuntui huonolta. En keksi muuta selitystä surkealle olotilalle kuin tottumattomuuden kuumuuteen talven jälkeen. Jalat nimittäin olisivat menneet vielä pidemmällekin, mutta muuten tuntui voimattomalta. Nestehukkaakaan ei varmaan voinut olla, sillä nestettä kului tasaiseen tahtiin ja hiki valui. Olisiko syytä myös siinä, että juoksin paljain päin? Minulla kun ei (vielä) ole minkäänlaista juoksulippistä. Vinkkejä sellaiseen? Ajattelin hankkia sellaisen ennen Tukholmaa.

Loppumatkan tulin sitten välillä kävellen ja välillä hölkötellen. Oli hyvin aikaa ajatella, ja pelätä Tukholman säätä. Jos sää siellä on samanlainen, niin pääsenköhän ollenkaan maaliin? Uusimmassa Juoksija-lehdessä oli hyvä vinkki ensikertalaiselle, juokse aina seuraavalle juomapisteelle. Se voi helpottaa ajattelua, kun ei heti ajattele matkaa olevan vielä 41 kilometriä jäljellä. ;) Mutta mikä helteeseen auttaisi? Toivottavasti Tukholmassa olisi hieman inhimillisempi sää...

4 kommenttia:

  1. Muakin vähän pelottaa se, että tulee hellettä Tukholmaan! Ei olis yhtään kiva! :/ Mut mä aijon nauttia nestettä omasta pullosta ainakin alkumatkan ajan, ja sit tietty pitää yrittää saada nesteitä kehoon koko viikon! Lippistä en omista, mutta pidän aina pantaa päässä. Se on ihan jees!

    Toi on hyvä vinkki ekakertalaisille, ja muillekin, kun alkaa tuskasta olla, että miettii etappikerrallaan sitä menoa! "Juoksen ainakin seuraavalle vesipisteellä" ja niin edelleen!

    Alkaako sullakin nyt keventely? Jännäää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt ei enää pitkiksiä, toivottavasti on sitten freesi olo Tukholmassa :) Puolikkaat olen tähän asti juossut ilman omia juomia, mutta varmaan tuolla otan oman pullon mukaa, ainakin jos on kovin kuuma. :) Tsemppiä sullekin viimeistelyihin!

      Poista
  2. Voisiko kyseessä olla auringonpistos? Äkkiseltään minullekin tekee kuuma (tai lämminkään) keli inhan olon, vaikkei nestehukkaakaan pääsisi syntymään. En ole oikein helleihmisiä! :/

    Juoksulippistä kannattaa käydä sovittamassa, että on omaan päähän istuva. Mahdollisimman kevyt, ettei haudo päätä, mutta kuitenkin suojaa. Jos Tukholmassa on liian kuuma, niin hyödynnä suihkuja, sieniä ja kaada vettä päälle. Jostain muistan vinkin, että kuumassa kisassa kannattaa kostutettu sieni laittaa hatun sisään ja vaihtaa aina mahdollisuuksien mukaan uuteen.

    Itse olen monessakin kisassa käyttänyt tuota taktiikkaa. Ei pää petä niin herkästi, kun ei mieti koko loppumatkaa. Auttaa!

    Tsemppiä Tukholman loppuherkistelyihin! Tosi jännää päästä seuraamaan sivusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonpistosta minäkin mietin, mutta silloin yleensä tulee minulle muutenkin huono olo ja se jatkuu pidempään. Nyt on ollut lenkin jälkeen ihan normaali olo...

      Netistä katselin noita lippiksiä, sellaiset näyttivät kivoilta missä oli verkkokangasta se hattuosa. Menen ensi viikolla kiertämään urheilukauppoja, toivottavasti löytyisi sopiva! Kiitos sienivinkistä, tuollaista en olisi itse hoksannutkaan.

      Poista